Sairaslomaviikon projekti

Jo pitkän aikaa tämä projekti on ollut tarkoitus toteuttaa, mutta en vaan ole jaksanut/mukamas ehtinyt. Nyt kun sairaslomaviikkoa tässä vietän, niin päätin vihdoin tekemisen puutteessa tarttua härkää sarvista.

Uteliaimmat ovatkin jo yrittäneet arvata mitä minä tuolla meidän taloyhtiön askarteluhuoneella oikein ramppaan. Noh, jännityksenne päättyy tänään, tässä ja nyt.

Tattadadaa. Olen maalannut ja hiukan uudistanut armaan isoveljeni koulussa tekemää kaappia. Koko ajan tietysti varoin etteivät rinnan tikit irtoa ja varotoimenpiteenä en esimerkiksi itse nostanut kaappia kertaakaan. Siinä auttoi Kari. Ohessa seuraa vaihe vaiheelta otettuja kuvia ja pientä selityksen tynkää.

Tässäpä kaappi siis alkuperäisessä kunnossaan. Tosin ehdin ottaa ovesta kahvan, saranat ja lukon pois ennenkuin tajusin ottaa kuvan. Niin ja tyhjensin myös kaapin päiväkirjoistani ja kirjeistäni. Mutta kuten näette, väri on aika kulahtanut ajan saatossa (maalattu aikoinaan kultaisella spraymaalilla) ja ovessa näkyy mm. vanhojen Suosikki-tarrojen rippeitä.

Ensimmäinen vaihe oli luonnollisesti siis irroittaa nuo tarrojen rippeet ovesta lastalla. (Karilla oli hirveen hauskaa, kun jouduin kysymään siltä, että "mikä se juttu oli millä irrotin ne tarrat"...) Yllättävän hyvin muuten lähtivät, niinkuin seuraava kuva todistaa.

Tarrojen irroittamisen jälkeen Kari kävi kantamassa kaapin meidän taloyhtiön askarteluhuoneeseen, jossa oli vähän helpompi työskennellä tämän projektin kanssa. Onneksi meillä on moinen huone olemassa. Tässä siis kaappi odottelee vielä hiomista.

Hiominen tehty. Joku hengityssuoja olis kyllä ollut ihan paikallaan. Niistelin kaks päivää nenästäni noita pölyjä. Mutta hyvin irtosi vanha spraymaali.

Tässä sitten kaappi on saanut pintaansa jo pari kerrosta valkoista huonekalumaalia. Maalasin kaapin suurimmaksi osaksi käyttäen pientä telaa, mutta vaikeampia kohtia piti vähän pensselilläkin sorkkia.

Eilen sain kaapin maalattua loppuun ja tänään Kari kantoi sen takaisin kotiin. Sitten piti ruuvailla uusi kahva oveen, saranat paikalleen ja tietenkin se tärkein: lukko. Tappelin ihan hetken aikaa tuon lukon kanssa... sanotaan vaikka näin, että ensi kerralla katson tarkemmin minkä kokoiset ruuvit kuuluu mihinkin.

Ja siinäpä se sitten. Loppusilauksena liimasin vielä kuumaliimalla tuohon oveen tuollaisen pari vuotta sitten askartelemani... jutun. Käyttötarkoitus kaapilla säilyi samana (ja niin oli tarkoituskin) ja se saa siis edelleen toimia päiväkirjojeni/kirjeideni "aarrearkkuna".

Lomaviikko loppumaisillaan...

... ja sairaslomaviikko aluillaan.

Aloitin loman viime viikon perjantaina parturikäynnillä. Anni taas värjäili ja leikkaili taidokkaasti hiukseni parempaan kuosiin. Kertaakaan en ole vielä tuolista noussut tyytymättömänä (sitä kertaa kauhulla odotellessa? ;D). Sitten ruuhkabussilla kotiin ja loppu ilta kuluikin sohvalla möllöttäessä ja laiskotellessa.

Lauantai meni sitten lähinnä illan Marja Tyrni resurrection pippaloihin valmistautuessa. Ehdimme toki välissä käydä kaupassa ja hakemassa tavarat pois Bonus-kirpparilta (70 euron edestä saatiin tällä kertaa myytyä). Pippalot olivat siis ainoastaan naaras-ihmisille ja pukukoodina mahdollisimman törkeä Marja Tyrni tyylinen neulepaita. Allekirjoittanut löysi omansa isin vaatekaapista. Yhteiskuvia näpsittiin, naurettiin, puhuttiin vakavia, juotiin, syötiin ja puhuttiin vähemmän vakavia. Lopuksi sitten tietysti vielä Tampereen kapakoihin kierrokselle. Ilta oli kyllä mitä mukavin ja oli kivaa tutustua vähän uusiinkin ihmisiin. Kiitokset vaan illan emännälle!

Sunnuntaina jahka krapulaltamme molemmat selvittiin (Kari oli siis jätkien kanssa liikenteessä) niin lähdettiin kohti Suolahtea ja siis minun vanhempieni huushollia. Siellä vietettiin sitten pari päivää. Ehdittiin käydä kaksoisveljen ja Emman kanssa kiertelemässä kirpputorilla Jyväskylässä ja Huojuvan Tornin metsästyksen lomassa myös Arnoldsilla herkuttelemassa. Tiistaina vielä ennen kotiinlähtöä piti myös käydä nauttimassa aurinkoisesta säästä ja tehtiin pieni kävelylenkki iskän ja äitin kanssa. Sitten kiireenvilkkaa kotiin katsomaan kuinka meidän pieni pörröinen perheenjäsen on pärjännyt (Karin veli kävi sitä ruokkimassa meidän poissaollessa).


Maanantaina saatiin muuten myös iloisia uutisia eläinlääkäriltä. Porsamon kilpirauhasarvot olivat laskeneet jo melkoisasti (167 -> 90). Normaaleissa lukemissa ei vielä olla, mutta nostettiin 1/4 tabletin verran annostusta ja otetaan uusi kontrolli taas muutaman viikon päästä. Sitten ollaan taas vähän viisaampia. Porsamo on kyllä alkanut jo vähän lihomaan ja on muutenkin terveemmän oloinen. Hieno kissa.

Mitäs muuta... no loman aikana ollaan ehditty myös vähän sisustaa uudelleen. Ostettiin uudet verhot työhuoneeseen, keittiöön ja olohuoneeseen, sekä matto työhuoneeseen ja keittiöön pöytäliina ja istuintyynyt. Tässä nyt aluksi kuva keittiön uudesta ilmeestä. Muista huoneista sitten myöhemmin jahka saadaan valmista.


Eilen käytiin syömässä Tiilikassa pekonisieni-pyttipannut, vuokrattiin elokuva Makuunista (The Joneses) ja ostettiin puolikiloa irtokarkkeja.

Toki ollaan jouduttu jännäämään myös Japanin tilannetta. Kauhistuttavaa mitä siellä on tapahtunut ja mitä kaikkea vielä ehtii tapahtua. Itsekkäästä näkökulmasta ollaan jännätty asiaa myös sen takia, että meidän oli tosiaan tarkoitus lähteä sinne lomailemaan kahdeksi viikoksi kesäkuussa ja tällä viikolla oli tarkoitus varata hostellit. Ymmärrettävästä syystä niitä ei olla nyt vielä varattu vaan seurataan tilannetta. Rahoja emme kuulemma lennoista voi takaisin saada muutakun siinä tapauksessa, jos Finnair peruu matkan. Harmittaa kovasti, mutta myös japanilaisten takia toivon, että siellä asiat selviäisivät mahdollisimman pian ja ihmiset pääsisivät rakentamaan arkea uudelleen.

Kaiken kaikkiaan meillä on ollut kyllä mukava lomaviikko, vaikka tänään olinkin tuossa fibroadenoma-leikkauksessa jälleen (siitä myöhemmin enemmän). Huomenna vielä mennään Karin porukoille kyläilemään ja Porsamo pääsee mukaan.
Nyt menen kurkkaamaan uuniin kuinka Karin tekemä naudanlihapata ja vuohenjuustoperunat jakselevat. Naminami.

Porsamo the Cat

Viime aikoina meidän pikku prinsessa, rouva kissa Porsamo, on aiheuttanut meille taas huolta ja surua. Tuntuu, että kun yhdestä ongelmasta sen kanssa pääsee ohi, niin on toinen jo väijymässä nurkan takana... Pari viikkoa sitten oli ripulointia, jota hoidettiin maitohappobakteereilla ja lisänesteytyksellä ettei neiti kuivu. Viime viikolla torstaina ja perjantaina oksenneltiin kaikki ruuat pihalle uskomattoman pahannäköisesti... useita kertoja peräkkäin kunnes vatsa oli varmaan aivan tyhjä. Ruoka luojan kiitos maistui ja sen mukana saatiin taas menemään nestettä... pahoinvointilääkkeen (joita oli jäänyt joululta) ja helposti sulavien ruokien avulla saatiin kisu kuntoon.

Eilen sitten oli Porsamolle kauhunpaikka, kun piti mennä taas eläinlääkäriin ottamaan kontrolliverikoe, jotta nähdään sopiiko kilpirauhaslääke varmasti ja onko mitään parannusta havaittavissa. Verenpaineet olivat ainakin uskomattoman kovat (sanoi eläinlääkäri)... ja kyllä ne tuntuivat olevankin, kun verta putkeen otettaessa sitä suorastaan suihkusi ympäriinsä. Tulokset saadaan ensi viikon maanantaina ja suurella todennäköisyydellä annostusta nostetaan.

Tänään sitten työpäivän aikana sain viestin Karilta, että neiti oli taas ripuloinut ja heti sen jälkeen oksentanut... Mietin ensimmäistä kertaa sitä, missä raja kulkee... koska on aika antaa toisen vaan mennä. Koska se kärsii liikaa kaikesta tästä. Ihan varmasti kaikkeni teen, että tuo pieni saataisiin kuntoon ja lihomaan entisiin mittoihin. Välillä vaan tuntuu, ettei sekään riitä. Olen varmaan vain kärsimätön noiden lääkkeiden kanssa. Tiedän etteivät ne heti ala vaikuttaa, mutta en vaan malttaisi odottaa että näkyisi edes jotain tuloksia. Tai ainakin, että tuo ripulointi ja oksentelu loppuisi. Tai olisi edes varmuus, että ne johtuvat tuosta kilpirauhasen liikatoiminnasta tai lääkityksen aloittamisesta, ettei taustalla ole sitten vielä jotain muuta.

Odottavaisin mielin ja toivoen samalla parasta jäädään odottamaan miten kisulaisen käy...

Onko pakko jos ei taho?

Saapa nähdä millaisen tekstin nyt saan aikaiseksi... olen nimittäin huomannut, että inspiraation ollessa miinuksen puolella, kirjoittelen surkeimmat blogimerkinnät. Eihän näiden mitään kaunokirjallisuutta ole tarkoitus ollakaan, mutta tarkoitan lähinnä että inspiksen puuttuessa hypin asiasta toiseen enkä tosiaankaan jaksa välittää edes oikeinkirjoituksesta. Noh, let's give it a try enivei.

Paljon on taas ehtinyt tapahtua. Isoveljen 40v synttäreitä käytiin juhlimassa kotopuolessa Suolahdessa pari viikkoa takaperin ja mukavat juhlat olivatkin! Meillä on kyllä maailman mukavin perhe, vaikka itse kehunkin.


Viime viikonloppuna sitten päätin sortua ja ostin wowiin (World Of Warcraft) peliaikaa pitkästä aikaa. Kari kun oli lauantain kungfu-leirillä ja minulla oli koko päivä aikaa itselleni. Oli niin kovin rentouttavaa laittaa aivot narikkaan, hyppiä pitkin Eastern Kingdomsia questeja tehden ja juoda siinä sivussa olutta. Päälläkin minulla oli nuhjaantuneet kotihousut, ylisuuri villapaita ja nukkaiset villasukat. Tukastakin olisi varmaan saanut sen verran rasvaa irti, että olisi leivän voidellut. Seksykästä, niin kovin seksykästä. :P

Sunnuntaina sitten tosin jouduin vähän skarppaamaan, laittamaan hiukset kuntoon ja pakkelia naamaan, kun käytiin Karin kanssa "treffeillä". Käytiin katsomassa Jack Blackin uusin elokuva Gulliverin matkat, joka oli ihan ok. Varmasti olisi ollut tosin hauskempi, jos se olisi ollut enemmän suunnattu aikuisille. Läpänderi kun ei voinut tietenkään olla ihan niin perus Jack Blackia, kun olisi voinut olla, kun ikärajaksi oli lätkäisty 7. Elokuvan jälkeen käytiin vielä syömässä Pancho Villassa.

Ai niin! Ja siitä Porsamon hommasta; rouva kissa sai nyt sitten diagnoosikseen kilpirauhasen liikatoiminnan. Enpä osannut/osaa asiaa sen kummemmin surra, kun on niin kovin yleinen sairaus vanhemmilla kissoilla. Lääkkeitä kisulainen saa nyt sitten loppuelämänsä ajan kaksi kertaa päivässä ja niiden avulla jaksaa toivottavasti vielä monta vuotta kehräillä meidän iloksemme. Ensi maanantaina on taas mentävä lääkärille, että saavat otettua kontrolliverikokeen, jotta nähdään kuinka lääke on lähtenyt vaikuttamaan, vai täytyykö nostaa annostusta tai mahdollisesti keksiä vallan jokin muu ratkaisu... se toki hieman jännittää.

Tämä viikko onkin mennyt aika leppoisissa merkeissä töissä, kun suuri osa lapsista viettää hiihtolomaansa. Itsellä olisi vielä tehtävänä 7 työpäivää ennen omaa hiihtolomaa. Viikon verran saan olla lomalla ja siihen heti perään viikon sairaslomalla. Rintaa kun leikellään taas minun lomaviikkoni aikana ja tikkien irtoamisvaaran vuoksi on viikko oltava nostelematta muksuja. En varsinaisesti odota tuota leikkausta innolla, mutta olisihan se aivan mahtavaa VIHDOIN saada piste tälle hullunmyllylle.

Mutta nytpä taidan röllähtää sohvan nurkkaan ja katsoa itku silmässä muutaman Kadonneen Jäljillä-jakson. Tack och adjö.

"Jokainen päivä on liikaa..."

... nimittäin olla sisällä hela dagen muksujen kanssa töissä tän pakkasen takia. Päiväunet jää väliin jne, kun eivät rassukat pääse juoksemaan ulos. Ja täytyy myöntää, että on tuo sisällä istuminen aikuisillekin raskasta. Onneksi itse sentään kävelen työmatkat, että saa jotain liikuntaa edes näinä pakkaspäivinä. Sen jälkeen nimittäin kun kotiin pääsee ja saa villasukat jalkaan niin ei todellakaan tule enää lähdettyä mihinkään. Mutta parempi minusta tämä kamala pakkanen, kun ainainen lumisade.

Vielä kun pari päivää jaksaisi paiskia töitä, niin pääsisi taas viikonlopun kimppuun. Tämän viikonlopun suunnitelmaan kuuluukin taas Keski-Suomeen ajelu, mutta tällä kertaa Suolahteen saakka. Toisiksi vanhin isoveljeni nimittäin täyttää pyöreitä ja niitä olisi sitten tarkoitus juhlistaa samaisessa juhlapaikassa, jossa minun ja kaksoisveljeni 25v pippaloita juhlittiin. Varmasti tulee olemaan kivaa, kun on taas koko porukka kasassa!

Mutta ennenkuin tuo viikonloppu koittaa niin koitanpa vähän summailla edellis viikonlopun menoa, ettei jää sitten kovin paljon rästiin kirjoiteltavaa.

Elikäs viime perjantaina lähdettiin 5 jälkeen ajelemaan kohti Jyväskylää ja Teron & Kaisan residenssiä. Saimme nimittäin pariskunnalta joululahjaksi seinäkalenterin johon oli tuon viikonlopun kohdalle kirjoitettu valmiiksi jo, että "Leffaa & hyvää seuraa @ Jyväskylä". Viereen oli teipattu kaksi leffalippua ja popkorni-lahjakortti. Eihän tuollaisesta voinut kieltäytyä.
Perjantai-ilta meni muutaman olusen ja siiderin voimin ihan vaan Teron ja Kaisan kotona telkkaria katsellen, juoruillen ja Manua (cockerspanieli merkkinen koira) rapsutellen.

Lauantai olikin sitten enemmän action-päivä. Aamupäivällä käytimme Kaisan kanssa Manun lenkillä metsässä juoksentelemassa, jonka jälkeen ampaisimme kohti Pandan tehtaanmyymälää. Allekirjoittanuthan ei edes hirveästi makeisista välitä, mutta kyllä sieltä suklaarusinoita ja vähän jotain muutakin tarttui silti mukaan.


Tuon jälkeen oli vuorossa Viherlandia. Sielläkin saimme rahaa kulutettua, kun makuuhuoneeseemme piti löytää uusi kasvi edellisen heitettyä veivinsä hyvästä, ellei erinomaisesta, hoidosta huolimatta (...uskokoot ken tahtoo). Päädyimme ostamaan myös olohuoneeseen uuden timanttiananaksen, koska edeltäjänsä onnistuimme myös päästämään päiviltä. Tähän väliin tiedoksi, että meillä on kyllä lisäksi 5 hyvinvoivaa kasvia olemassa! Mutta aivan! Viherlandian kohokohta olivat papukaijat Kalle ja Torsti, jotka ovat olleet siellä jo silloin, kun vanhempien kanssa 80- ja 90 luvulla shoppailtiin tuolla kasviparatiisissa. Uskaltauduin jopa rapsuttamaan Kallea päälaelta, vaikka kyltissä lukikin ettei sormia saisi laittaa häkkiin. Minkäs teet, Kalle on oppinut kovin ovelaksi kaveriksi vuosien saatossa, eikä suostunut sanomaan "päivää" ennenkuin oli rapsutuksensa saanut.

Viherlandiasta palasimmekin sitten muutamaksi tunniksi hengailemaan taas Terolle ja Kaisalle. Pojat ehtivät siinä pelata pleikkarilla jotain autopeliä, tytöt surffailivat facebookissa ja Manu otti päiväunia allekirjoittaneen sylissä. Iltapäivällä sitten saimme kyydin Teron kaverilta Jyväskylän keskustaan. Noudimme elokuvaliput ja pyörimme hetken aikaa Jyväskeskuksessa ja uudistuneessa Forumissa ennenkuin oli aika astella elokuvateatteriin. Nähty pätkä oli siis Näin ystävien kesken (No Strings Attached) ja olihan se ihan hauska, vaikka nuo romanttiset komediat menevätkin usein pilalle lopussa kun ällösöpöillään liikaa.

Leffan jälkeen päädyimme Gringos Locosiin syömään ja juomaan. Ruoka oli tosi hyvää ja samoin jälkiruokapirtelöt (alkoholilliset luonnollisesti :P). Kari tilasi itselleen chili-suklaapirtelön, joka osottautui virheeksi. No, ainakin me muut saimme hyvät naurut, kun Kari yritti urhoollisesti juoda tuota kylmää, mutta helkkarin tulista juomaansa. Ei varmasti tilaa toiste. Passionissa vielä piipahdettiin yhdet juomassa, mutta koska porukka oli tuohon aikaan (kello oli jotain 10-11 välillä) jo aika hyvässä kännissä ja paikka täyttyi koko ajan vain lisää, päätettiin lähteä takaisinpäin. Sää oli niin saamarin kylmä, että onneksi saimme kyydin takaisin samaiselta Teron kaverilta, joka kuskasi meitä päivälläkin.

Kaiken kaikkiaan oli siis todella kiva reissu! Ystävien kanssa on niin ihanaa viettää aikaa, mutta tällaisia viikonloppuja on silti harmittavan harvoin. Aika ei vain riitä kaikkeen...

Voi olla, että kirjoitan vielä ennen viikonloppua toisen merkinnän, sillä huomenna saadaan tietää Porsamon kilpirauhastestin tulokset, mutta jos en, niin palataan asiaan ensi viikolla! Nyt on pakko mennä antamaan rouva kissalle ruokaa, ennenkuin tuo raukka huutaa äänensä käheäksi.

Tassunjälki sydämessä

Olin varannut tälle päivälle Porsamolle hammashoitoon ajan. Hammaskiveä oli kertynyt sen verran, että suosittelivat silloin joulukuussa jo, että tulisimme niitä poistattamaan. Käynti sai yllättävän käänteen, kun punnitsimme Porsamon. Raukkaparka painaa edelleen vain 2,9 kiloa vaikka ollaan nyt joulukuusta saakka annettu sille enemmän ruokaa. Lääkärin kanssa sitten sovittiin, että otetaan samalla kilpirauhasarvoista selvää. Porsamo sai rauhoittavaa ja nukahti pian silmät auki. Toinen yllätys tuli, kun hoitaja haki kissaa ja kysyi, että tulemmeko kahden tunnin päästä hakemaan vai soittavatko kun kissa herää? Edellisellä kerralla kun odotin odotushuoneessa toimenpiteen ajan. Tuntui jotenkin pahalle jättää edes pariksi tunniksi pieni sinne...

Kotiin päästessä alkoikin sitten armoton googlaus siitä, mitä se kilpirauhasen liikatoiminta nyt sitten käytännössä tarkoittaa... elinikäinen lääkitys, 2 kertaa päivässä. Kaksi kertaa päivässä tabletti kissalle, joka ei suostu syömään edes lempiherkkuunsa juustoon upotettuna matolääkettään... Olo oli melkoisen avuton. Ehdin jo luoda kauhukuvia päässäni ties mistä tuon parin tunnin aikana. Onneksi television katseleminen rauhoitti sen verran, että selvisin järjissäni siihen asti, että saatiin lähteä hakemaan kisulaista kotiin.

Olo helpottui heti, kun hoitaja kantoi koppaa odotustilaan ja kuului tuttu "Mauuuu!". Saatiin hoito-ohjeita, melkein 200 euron lasku ja soittoaika lääkärille viikon päähän (saadaan tulokset testeistä). Sinne asti eletään nyt sitten jännityksessä, mutta kun tuon kisulaisen kehräilyä kuuntelin ja olin puskettavana, päätin että olivat tulokset mitä tahansa niin kaikki tehdään, että kisu saisi olla meidän kanssa vielä monta vuotta mahdollisimman terveenä. Niin rakas tuo pieni karvakasa on. Rahaa sen terveyden hoitamiseen on mennyt tässä 2,5 vuoden aikana ihan tuhottomasti, mutta kaikki on ollut sen arvoista... ja on jatkossakin.

Mitta alkaa olla täysi...

En kyllä yhtään ihmettele, jos tämä talvi on muutaman lumenpudottelijan/auraajan saanut miettimään uutta uravalintaa. Itseäkin ihan oikeasti jo vituttaa tuo lumentulo. Tänään taas satoi lisää. Ainut hyvä puoli minkä minä keksin tästä, että kevät ei vielä ole hetkeen tulossa on se, että kynttilöitä voi polttaa vielä pitkän aikaa. Meillä menee oikeasti todella paljon kynttilöitä syksyisin ja talvisin. Iltaisin valaistuksena telkkaria katsellessa on lähes aina pelkät tuikut. Muistan kun vanhempienkin luona asustaessa monesti krapulailtoina kaksoisveljen kanssa sytytettiin kämppä täyteen kynttilöitä, ostettiin kauheasti herkkuja ja katseltiin elokuvia. Eikä aina tarvinnut olla kyllä edes krapulakaan. Se oli mukavaa ajanviettoa porukalla.

Kuvassa on muuten yksi lemppari tuikkulyhdyistäni. Se on eräänlainen perintökalleus. Kun mummostani aika jätti ja mummolaa tyhjennettiin, pyysin äidiltäni, että hän käskisi tätini laittaa minulle jemmaan sieltä jonkun koriste-esineen, mieluiten tuikkulyhdyn. Mukavaksi yllätyksekseni sain sitten juuri tämän lyhdyn, jonka jopa muistan mummolan hyllystä.

Ylihuomenna onkin jo aika juhlia noita häitä, joista olen täällä aiemminkin jo maininnut. Ilmeisesti alitajuntani käsittelee jo jollain tapaa näitä juhlia sillä näin viime yönä unta ensinnäkin siitä, että isosiskoni meni naimisiin ja myös siitä, että Kari kosi minua. Karin kosinta ei vaan ollut unessa kovin mieluinen. Herra oli nimittäin ostanut varmaan karmeimman näköisen sormuksen mitä olen koskaan nähnyt (suuuuuri kivi ja sormus itsekin oli kamalan paksu). Kaikenlisäksi se oli liian suuri ja tippui sormesta koko ajan. Joka tapauksessa uni jaksoi kyllä naurattaa aamulla.

Kahvitipattomani jatkuu muuten edelleen! Olen ollut nyt siis onnistuneesti juomatta kahvia noin kuukauden. No hyvä on, viime viikonloppuna Karin kanssa "treffeillä" join Café Senoritan, mutta sitä lukuun ottamatta siis. Alkoholi-tipattomasta ei tullut kyllä yhtään mitään. On sen verran ollut näitä kissanristijäisiä... ja lisää vaan tiedossa. Jahka tämän viikonlopun häistä selvitään, niin onkin sitten seuraavan viikonlopun suunnitelmassa mennä Jyväskylään Teron ja Kaisan luokse leffailemaan, syömään ja muutamalla olusellakin voisi käydä. Ja sitä seuraavana viikonloppuna sitten vähän kosteammissa merkeissä juhlitaan isoveljeni 40-vuotis synttäreitä. Kevään mittaa on vielä tiedossa muutamat tuparit, Marja Tyrni-bileet ja sen sellaista. Että voi olla fiksumpaa, että katsotaan sitä tipatonta sitten myöhemmin syksyllä (kesällähän tällainen ei varmasti onnistu ;/).

Ai niin! Japanin lennot on nyt sitten varattu! Kaksi viikkoa kesäkuussa ennen juhannusta siellä nyt sitten vierähtää. Ensimmäiset perhoset lenteli vatsassa jo, kun Kari tulosti lentojen tiedot. Nyt sitten seuraavaksi hostelleja varailemaan ja hommaamaan minulle uutta passia! YOI!

"Urpo laskit väärin, joulu meni jo."

Mutta kauhukseni huomasin, kun eräs ystäväni kyseli että mitä sain joululahjaksi, että en ole edes muistanut listata lahjojani ollenkaan! Olenpas huono ihminen. Joten tämän suuren vääryyden takia listaan ne nyt sitten reilun kuukauden myöhässä.

- Muumi dvd:itä (yhteensä taisi olla 5 kpl. Aion kerätä ne kaikki. Nyt kasassa 9)
- Muumi pc peli (Kaksoisveli ei ollut löytänyt ainuttakaan muumi dvd:tä... :D)
- Kaksi muumimukia; Nuuskamuikkunen ja Pikku Myy (joulun jälkeen sain myös veljen vaimolta Mymmeli mukin)
- Musta oloasu porukoilta
- Hierontalahjakortti Karilta (2 x 90 minuuttia)
- Sinkkuelämää 2 elokuva dvd
- Mustavalkoiset pörrösukat
- Mustat pörröiset sisätossut
- Muumipurkki, jossa sisällä Pikku Myy suihkusaippua ja Niiskuneiti shampoo
- Muumilimsaa ja Muumi värityskirja (jälleen kiitos kaksoisveljelle :D)
- Erilaisia kosmetiikkatuotteita
- Muutaman erilaisen suihkusaippuan
- Lancomen Hypnose hajuvesi
- I <3 My cat riipus (aloin itkeä kun avasin paketin... Porsamo kun oli jouluna tosiaan kovin sairaana eikä ollut mitään tietoa selviääkö se edes hengissä. Riipus oli ihanalta isosiskoltani.)

Yhteisiä lahjojakin saatiin Karin kanssa. Mm. uusi seinäkalenteri, leffalippuja, petivaatteita, karkkeja... saatiinkohan muuta. Tämän tästä saa, kun ei ajoissa kirjoita lahjoja ylös.

Eilen käytin hierontalahjakorttini ensimmäisen 90 minuutin hieronnan. Kyllä teki hyvää! Ei edes juurikaan sattunut tuo hieronta (viimeksi sattui, kun tulin ihan mustelmille) ja silti se oli todella tehokasta. Aamulla sain pitkästä aikaa herätä ilman alaselkäkipuja. Niskat ja hartiatkaan eivät ole aivan niin kipeät nyt. Mukavakin hieroja oli, vaikkakin puhui todella paljon. Hyvän hieronnan seurauksena nukahdinkin sitten jo vähän jälkeen kahdeksan sohvalle...

Tänään pääsin aiemmin töistä, kun lapsia oli niin vähän paikalla. Oli aivan ihana kävellä tuolla aurinkoisessa talvisäässä. Aurinko paistaa, vettä tippuu räystäistä, linnut laulelee ja taivas on sininen. Ihanaa. Lunta on toki niin paljon, ettei tämä tästä nyt kevääksi ihan heti muutu, mutta ainakin antaa toivoa siitä.

Huomenna mennäänkin sitten Karin kanssa "treffeille" eli ulos syömään. Siitä on vierähtänyt taas tovi, kun ollaan ihan kaksistaan käyty ravintolassa. Minusta on tärkeää parisuhteelle saada vähän arjesta irtiottoja aina välillä. Ihan vaikka vaan ravintolassa syömällä. Saa nähdä koska me se kylpyläreissu saatais toteutettua. Tänä viikonloppuna olisi tarkoitus kuitenkin varata vihdoin lentoliput kesäkuun Japanin reissulle. Maltan tuskin odottaa. <3

"On viikonloppu täällä taas..."

Jotenkin viime viikko töissä tuntui niin pitkälle ja ahdistavalle, että olin jo varma ettei viikonloppu tulekaan. Väärässä olin jälleen. Eilinen meni kotisohvalla leffaa katsellen (Million dollar baby). Olin vasta 5 maissa kotona ja Kari teki silloin vielä töitä, joten kauppareissun jälkeen ei juuri muuta olisi kyllä ehtinytkään. Löysin muuten Prismasta sattumalta uudet kengätkin. Maksoivat vain 15 euroa!


Shoppailuintoani laskemaan minulta pitäisi ottaa kyllä
verkkopankkitunnuksetkin pois kokonaan. Hyvä on, laskujen maksaminen on helppoa ja nopeaa, MUTTA niin on myös nettikaupoista erinäisten kamojen tilaaminen! Noin viikko sitten tilasin verkkokauppa Kiertistä pari tiskirättiä, jotka tulivat toissapäivänä postissa. En ole vielä päässyt testaamaan, mutta ainakin ovat komean näköisiä! :P Sen lisäksi tilasin keskiviikkona Cybershopilta taas vaatteita ja sitä pakettia pitäisi tuossa kohta lähteä hakemaan. Luulisi tuon jo riittäneen, mutta ehei... lisäksi ensi viikon aikana pitäisi vielä postiin saapua tilaamani Yves Rocherin hajuvesi ja ripsiväri. Toivotonta. Mutta positiiviseksi yllätyksekseni huomasin tuossa, että ainakaan Ellokselta minun ei nyt tarvitse keväällä tilata mitään! Oli nimittäin niin kammottavan näköisiä ja värisiä vaatteita kevään katalogissa, että lähes puistatti. Siitäpä tulikin mieleeni...

... Puhuttiin eilen työpaikalla Marimekon vaatteista ja tuotteista. Eräs työkaveri ääneen siinä päivitteli kuinka oli löytänyt täysin käyttämättömän lasten unikko-kuosisen Marimekko-mekon Bonus-kirpparilta. Miettivät, että varmaan se oli varastettu ja tuotu sitten myyntiin. Jos minä koskaan saan tyttölapsen ja sille erehtyy joku lahjaksi ostamaan Unikko-mekon niin kyllä sekin löytyy aika suhteellisen nopsakasti lähimmältä kirpparilta käyttämättömänä. En toki sano, että kenenkään ei tulisi ostaa Marimekon tuotteita tms. Minä vain henkilökohtaisesti en tippaakaan tykkää niiden kuoseista, enkä ikäpäivänä laittaisi lapselleni päälle jotain unikko-mekkoa. Jokaisella saa olla mielipide. Ainakin kun viimeksi tarkistin... vai lienenköhän sittenkin väärässä?

Noh, mutta taidanpa vihdoin nostaa pylperöni tästä penkistä ja lähteä hakemaan sitä pakettia, että ehtii tänään ruokaakin laittaa. Illemmalla sitten suunta kohti Karin kaverin tupareita. Palataan.

Ei mulla tylsää ole... vai onko sittenkin?

Muahahahaha! Okei meen suihkuun nyt ennenkun teen (lisää) jotain typerää.

Ps. Enkös olekin taitava käyttämään photoshoppia?

" I have nothing to wear!"

Miten voi ollakaan mahdollista, että vaikka vaatekaappi pursuaa vaatteita, ei kuitenkaan koskaan löydä mitään päällepantavaa? Koin kauhunhetkiä eilen aamulla, kun yritin penkoa vaatekaapistani asua Karin kavereiden häihin. Liian pieni, liian suuri, liian avara kaula-aukko, tätä ei voi käyttää talvella... kaikenlisäksi huomasin, että korkokenkäni ovat jääneet minulle pieniksi! Kyllä siinä itku jo meinasi tosissaan tulla. Lopulta kuitenkin löysin kaksi mekkovaihtoehtoa, joista en nyt siis tiedä kumman laitan päälleni... todennäköisesti valitsen kohta niistä toisen ja sitten kuitenkin juhlien aamuna puen päälleni sen jota alunperin ei pitänyt. Korkokengät täytyisi kyllä vielä jostain metsästää. Mahdollisesti myös uusi bolero. Ja niin kun minä päätin etten osta tänä talvena enää yhtään vaatetta... oli kyllä odotettavissa tämä päätöksen kumoaminen.

Viikonloppuna kävimme myös isosiskoni luona Porissa Karin kanssa. Kari asensi sinne wlanin toimimaan, että myös siskonpoika pääsee omalta koneeltaan internetsin ihmeelliseen maailmaan. Olisi siellä ollut kiva vähän pitempäänkin viipyä, mutta kun ei taaskaan päästy lähtemään sinne niin ajoissa kun oli tarkoitus ja sitten taas puoli 9 piti ehtiä saunavuorolle. Noh, joku toinen kerta sitten. Ja sisko lupasi ottaa minut hoitoonkin joksikin viikonlopuksi.

Kotimatkalla pelasimme muuten autossa Karin kanssa lapsuudesta tuttua sanapeliä, jossa toinen sanoo esimerkiksi NEPPARI, jolloin toisen täytyy keksiä sana, joka alkaa tavulla RI. Opinpa siinä uuden sanankin; Masuuni. Väitin jopa hetken tuttuun tapaani Karille vastaan, että "ei tollasta sanaa ole olemassakaan! Sää kusetat!", mutta pakko se oli uskoa kun toinen jopa selitti mikä se sellainen on. Mutta koska olen niin "uskomaton" ihminen, oli minun pakko vielä kotona googlettaa tuon todenperäisyys. Ei se kusettanut.

Tänäänpä alkoi sitten taas uusi työviikko. Uskomatonta kyllä miten nopeaa aika kuluu... pian on jo tammikuu ohi ja jos muutkin kuukaudet menee yhtä nopeasti, niin kohta onkin sitten jo kesä! <3 Vaikka varsinkin tänään se tuntui taas niin kaukaiselta asialta, kun työmiehet tulivat tiputtelemaan päiväkodin katolta lunta... kaksi metrisiä lumikinoksia on nyt sitten piha täynnä. Varmaan on vielä juhannuksenakin rippeet jäljellä niistä.

Mutta nytpä taas lempiharrastukseni (eli syömisen) pariin!

Ps. Tässä vielä masuunista kuva niille, jotka ovat yhtä tietämättömiä kuin minä. ;)

Sataa sataa lunta...

"... karhu nukkuu talviunta. Pehmoisessa pesässänsä näkee hauskaa unta. Pehmoisessa pesässänsä näkee hauskaa unta." laulettiin tänään muksujen kanssa töissä. Ja kylläpä sitä lunta taas sataakin. Alkaa urheilusta käydä tuo vähän reilun vartin työmatka kävellen tuolla kamalassa hangessa. Saisi minun puolesta ihan tosissaan loppua tuo lumentulo jo ja kesä tulla.

Olipas muuten hassua, kun tuossa kotiin lumihangessa tarpoessa alkoi jostain syystä tehdä mieli niitä Spice Girls tikkareita, mitä oli joskus silloin kun olin ala-asteella. Tiedättekö? Niitä oransseja läpinäkyviä tikkareita, joissa oli sisällä valkoinen purkka (ja tietenkin mukana Spice Girls tarra). Voih, söin niitä varmaan tuhat vuoden aikana silloin. Mistä lie tulvahti tuollainenkin mielihalu päähän yhtäkkiä... Joskus kun paistan jauhelihaakin niin minun tekisi ihan hirveästi mieli syödä se raakana! Olen jostain joskus kuullut, että raskaana ollessa kun tekee mieli syödä ihan kummallisia asioita, niin se johtuisi siitä, että siinä ruuassa mitä tekee mieli on jotain sellaista mitä elimistö sillä hetkellä ihan oikeasti tarvitsisi. Tiedä sitten pitääkö paikkaansa. Niin joo ja ennenkun joku yli-innokas nyt sitten taas saa tästä uutta tuulta purjeisiinsa niin EI, en todellakaan ole raskaana eikä ole suunnitelmissakaan vielä muutamaan vuoteen. Piste.

Näin muuten viime yönä taas unta, että jostain syystä menin vanhaan asuntooni Säynätsaloon. Asunto ei koskaan näytä unissa yhtään sellaiselta mitä se oikeasti oli, mutta tiedän sen olevan kuitenkin nimenomaan Säykin kämppä. Taaskin tuossa unessa asuntoon oli jäänyt paljon tavaraa... varsinkin vanhoja lelujani ja muuta tilpehööriä, joilla selkeästi on minulle jokin merkitys. Aina näissä unissa siis palaan sinne ja kaapeista alkaa löytyä kamalasti kaikkea mitä olen vahingossa sinne jättänyt. Kerran näin jopa unta, että asuntoon oli jäänyt kaikki tietokoneesta lähtien. Pohdiskeltiin viime viikonloppuna jo näitä unia isosiskoni kanssa, että mitä ne mahtavat tarkoittaa ja tulimme siihen tulokseen, että ehkä tunnetasolla (tms) minulta oikeasti jäikin sinne asuntoon jotain. Ehkä jotain mitä jäin kaipaamaan, vaikka en siellä oikein viihtynytkään yksinäisyyden takia. Mene ja tiedä. Ainakin minua on monesti mietityttänyt, että onko uusi asukas jättänyt olohuoneen ja keittokomeron väliseen liukuoveen tämän sisustustarroista sommittelemani kukka-jutun.

Asiasta hiekkalapioon; nyt minun on lähes pakko ryhdistäytyä tämän blogin kanssa sillä tunnen tunnontuskia siitä, että olen vihdoin päättänyt jättää päivittäisen "lyhyt päiväkirjani" kirjoittamisen. Kirjoitin siis ennen joka päivä (tai ainakin pyrin) pieneen vuosikalenteriin päivän kohokohdat jne. Näitä kalentereita on varmaan jostain vuodesta 2001 lähtien tuolla kaapissa nyt sitten. Niitä on hauska lueskella aina silloin tällöin ja katsoa esimerkiksi mitä tapahtui tasan vuosi sitten. En vaan ole töihin menemisen jälkeen oikein jaksanut enää kirjoittaa tuohon kalenteriin, joten ajattelin jättää sen kokonaan pois. Niin kauan niitä tuli kirjoiteltua, että on lähes huono omatunto tästä päätöksestä, mutta tämä blogi ja paperiversio päiväkirjastani (jossa on vähän henkilökohtaisempia kirjoituksia) saavat nyt riittää.

Huomasin muuten myös sen, että tämä blogin ulkoasu onkin totuttelukysymys. Olen nimittäin alkanut jostain syystä pitää tästä nykyisestä, vaikka aluksi se näytti ihan kamalalle. Tämä saa siis nyt toistaiseksi jäädä. Vielä kun keksisin tuohon Kuka? kohtaan jotain niin olisi kiva.

Ja PYH!

En tunnu millään löytävän omaa silmääni miellyttävää ulkoasua tälle blogille... äskenkin väsäsin varmaan puolisen tuntia sellaista talvista maisemaa tähän taustalle ja kun homma oli melkein valmis niin poistin koko systeemin. Vaativaa touhua. Pitäisi löytää joku uskomattoman upea kuva jostain asiasta, joka on minulle tärkeä... saisin vähän persoonaani mukaan tähän ulkoasuun.

Ulkona sataa taas lunta, joka saa kesän tuntumaan ikävän kaukaiselta asialta (vaikka töissä ihmiset jo kyselivätkin kesälomista, huhhuh). Viime vuosina en ole vihannut talvea enää ihan niin paljon kuin aikaisemmin, mutta minä en vain pidä kylmästä... kesää on jo kovasti ikävä.

Viime viikonloppuna olimme kaksoisveljeni ja veljeni vaimon kanssa auttamassa isosiskoani muutossa. Oli jotenkin upeaa seurata kuinka siinä parissa päivässä tolkuton kasa muuttolaatikoita katosi jonnekin kaappien uumeniin ja asunto alkoi näyttää kodille. Sen verran tuli kyllä tavaraa kannettua, että ei ihan heti tee mieli itse muuttaa... eikä onneksi tarvitsekaan.

Viikonlopun jälkeen oli melko raskasta lähteä maanantaina aamuvuoroon. Herätys oli "vasta" hiukan jälkeen kuuden, mutta Porsamo päätti kostaa yöllä sen, että se oli jätetty yksin viikonlopun ajaksi, joten yöunet jäivät vähäisiksi. Neiti nimittäin juoksenteli ympäri asuntoa kuin heikkopäinen ja touhusi ties mitä. Eilen nukahdinkin sitten jo puoli 10 aikaan, mikä ei ollut kyllä huono asia sen suhteen, että tänä aamuna työt alkoivatkin jo klo 6.

Töistä kotiin tullessa posti oli tuonut kirjeen, jota olen odotellutkin jo. 7.2 on nyt sitten uusi rinnan ultraäänikuvaus. Tippahan siinä taas tuli linssiin, kun tuon kirjeen luin... on niin saamarin turhauttavaa ollut tämä koko prosessi ja pelottaa ettei asia ratkea vieläkään. Lisäksi jännitän sitä, jos rinta joudutaan leikkaamaan uudestaan. Niin pinnalliselta kun se saattaa kuulostaakin niin pelkään, että jos vielä leikataan niin rinnoissa alkaa näkymään jo koko eroja (joita olen kyllä nytkin ollut mukamas huomaavinani, vaikkei mistään todellakaan suuresta ole kysymys). Tottakai taka-alalla kalvaa myös pelko siitä, jos kyseessä ei olekaan fibroadenooma...

Äh, nyt ennenkuin alan vetistellä ja mietiskellä enempää niin poistun tästä koneen äärestä ja menen tekemään jotain välipalaa...

Ne kuuluisat kengät

"These boots are made for walking, and that's just what they'll do
one of these days these boots are gonna walk all over you."

Monet on kyselleet, että minkälaiset nämä surullisen kuuluisat kenkäni ovat... noh tässäpä niistä nyt kuvaa vihdoin!


Niille jotka asiasta eivät ole koskaan ennen kuulleetkaan seuraa info-pläjäys N-Y-T NYT:

- Sain nämä kengät joululahjaksi vissiin vuonna 2002 (Tilattu Ellokselta, alkuperäinen hinta n. 60 euroa)

- Melkein heti havaitsin ettei näillä pysy talvella pystyssä... asia ratkaistiin suutarilla. Kenkiin tehtiin uudet pohjat materiaalista, joka pitää liukkaammallakin kelillä (n. 40 euroa)

- Kengänpohjiin kului reikä vuonna 2008, koska korot ovat ontot. Pohjaan laitettiin paksumpi kerros uutta pohjaa (n. 30 euroa)

- Pohjiin tuli jälleen reikä 2010 keväällä. Tampereen suutari ihmetteli miksei edellisiä reikiä ollut täytetty korossa, vaan laitettu vaan päälle uusi kerros... reiät täytettiin ja pohjat laitettiin taas uusiksi. (Hinta tällä kertaa vain 20 euroa)

- Ehdin kävellä kengillä ehkä hyvällä tuurilla 10 kertaa, kun vetoketjut sanoivat sopimuksensa irti. Vetoketjut vaihdettiin (40 euroa).

Lienee sanomattakin selvää siis, että kyseessä meikäläisen lempikengät, joista ei vaan henno luopua. Tunnearvon lisäksi kengät ovat siis onnistuneet kasvattamaan rahallista arvoaan yli puolella. Way to go shoes!


Ps. Porsamon mielestä oli tärkeämpää, että hän saa puskea kenkiä (ja siinä sivussa minuakin) kun se, että olisin saanut näistä hyvän kuvan otettua...

Joskohan tämän tekstin lisääminen nyt onnistuis...

Niinkuin tarkimmat varmaan huomasivatkin jo niin en tosiaankaan palannut asiaan ennen vuodenvaihdetta, vaikka näin lupasin. Tässä on taas tullut oltua mukamas niin kiireinen, että päivittäminen on vaan jäänyt.

Tuon edellisen merkinnän jälkeen matkustelimme tosiaan seuraavana päivänä takaisin Tampereelle mukanamme Porsamon lisäksi siskoni poika Jimi (13v). Siinä menikin sitten ilta katsellessa Simpsoneita Jimin kanssa, kunnes Kari tuli potkismätkistreeneistään ja pojat alkoivat pelata Mario Galaxya Wiillä.

Seuraavana päivänä isosisko tuli sitten tyttönsä (minun ihana kummityttö) kanssa hakemaan Jimiä takaisin kotiin ja samalla kävästiin Ikeassa. Taina löysi paljon kaikkea uuteen asuntoonsa ja vaikka minun ei mitään pitänyt ostaakaan, niin kyllähän siellä tuli taas rahaa tuhlattua omastakin lompakosta.

Sittenpäs saapuikin jo uudenvuodenaatto. Porsamon sairastelun takia päädyttiin pysymään kotosalla, mutta onneksi seuraamme liittyi muutama hassunhauska ystävä. Ilta meni leppoisasti juomapeliä pelaten ja sitä rataa. Mukavaa oli, vaikkakin jollain tapaa koko päivä oli jotenkin outo... perunasalaatti jäi syömättä, tinat valamatta ja nukkumaankin mentiin jo 2 jälkeen. Noh, eipähän tullut sitten ihan niin maksimaalista krapulaa, kun olisi voinut tulla. Selvittiin uudenvuodenpäivänä vieläpä illalla syömään ravintolaan Karin kaveriporukan kanssa. Eikä töihinkään palaaminen itseasiassa maanantaina ottanut ihan niin koville, kun ei mennyt koko vkloppu krapulaa potiessa.

Ah, mutta aivan! Taisin luvata jonkinlaista yhteenvetoa viimevuodesta... Oikeastaan en voi sanoa, että vuosi olisi ollut erityisen hyvä tai erityisen huono. Vaikka "Ihan kiva" onkin jotenkin niin ällöttävä kommentti ylipäänsä mistään, niin joudun valitettavasti toteamaan, että vuosi oli "Ihan kiva". Ei siitä jäänyt mitään sellaista fiilistä, että "lisää tällasta! Upeetamahtavaa!", vaikka paljon vuoteen mahtuikin hyvää ja jopa erinomaista!
Tammikuussa muutettiin yhteen Karin kanssa ja vaikka se olikin pelottavaa aluksi, niin nyt vuoden avoliitossa eläneenä voin sanoa, että tämä on ollut paljon helpompaa ja ihanampaa kun osasin/uskalsin odottaa. Alussa oli toki vaikeaa... uusi paikkakunta, uusi asunto, ei tietoakaan töistä ja sitä rataa. Kaiken tuon takia sain kehiteltyä itselleni sen suuruisen stressin, että menetin yöuneni, aloin pelkäämään ties mitä olemattomia sairauksia, sain lieviä paniikkikohtauksia ja itsetuntokin laski entisestään. Vasta kun lääkärini sanoi minulle ääneen (määrättyään minulle ensin nukahtamislääkkeitä) että "Sinun pitää nyt antaa itsellesi aikaa sopeutua kaikkeen tähän uuteen. Paikkakunnan vaihtaminen ja toisen kanssa yhteenmuuttaminen ei ole pikkuasioita.", heräsin siihen tosiasiaan itsekin. Minulla oli oikeus olla hukassa ja huolissaan.

Pian tuon jälkeen sainkin myös ensimmäisen sijaisuuteni erääseen Tampereen päiväkotiin, ja sen jälkeen toisen... ja taas toisen. Palaset alkoivat loksahdella kohdilleen ja rahaakin alkoi olla sen verran ylimääräistä, että huhtikuussa päätimme ottaa vähän lomaa ja matkustimme ensimmäistä kertaa yhdessä ulkomaille, Ayia Napaan. Tämä oli siis myös minun ensimmäinen kertani lentokoneessa. Matka oli aivan ihana. Lämmintä riitti ja viikossa ehdimme käydä bussikierroksella vuoristossa ruotsalaisten turistien kanssa, kävellä pitkin poikin vieraan maan katuja, maata auringossa, syödä hyvää ruokaa (ja juoda hyviä juomia) sekä ihan vaan lueskella kirjoja hotellilla. Reissusta sai virtaa jaksaa kesään saakka loskan keskellä koti Suomessa.



Kesä toi mukanaan taas työttömyyden. Olin kuitenkin saanut säästettyä sen verran rahaa, että tiesin pärjääväni, vaikka töitä ei kesällä olisikaan. Juhannusta vietettiin Keski-Suomessa Lintulahden leirintäalueella vanhempieni, kaksoisveljeni ja siskoni perheen kanssa. Sen lisäksi ehdin kesän aikana vierailla niin isosiskoni kun vanhempienikin luona. Toki kesään mahtui myös perinteisiä mökkireissuja kaveriporukoilla sekä festareita (Ilosaarirock ja Suomipop, johon pääsimme vielä kaiken lisäksi isosiskon kanssa ilmaiseksi erään mukavan muusikon ansiosta). Heinäkuussa ehdimme vielä tekemään toisen ulkomaanreissun Englantiin! Paikka teki kyllä niin suurenmoisen vaikutuksen, että sinne voisin mielelläni matkustaa vielä uudelleenkin. (Reissusta muuten kuvia nähtävillä minun facebook profiilissani) Ehdimme viettää aikaa Lontoon lisäksi Karin tädin luona Southamptonissa. En edes jaksa luetella mitä kaikkea siellä ehdimme nähdä ja kokea, mutta suositella voin kyllä lämpimästi (ellet sitten satu olemaan vaan rantakohteiden pakettilomien ystävä...).

Kääksis, joko päästiin syksyyn? Niin kai sitten. Elokuun alkupuolella huomasin erään sivuston kautta, että hyvin lähellä sijaitsevaan päiväkotiin haettiin vammaistyöhön erikoistunutta sijaista aina joulukuuhun saakka. Laitoin luonnollisesti heti hakemuksen menemään ja yllätyksekseni sainkin nopeasti kutsun työhaastatteluun. Haastattelussa minua jännitti kovasti, eikä asiaa auttanut armottoman lämmin sää ulkona... hikoilin kuin pieni possu. Sain kuitenkin haastattelun päätteeksi heti tietää, että sain kun sainkin paikan! Samaisessa paikassa saankin nyt sitten uusimman tiedon mukaan jatkaa toukokuuhun saakka ja olen enemmän kuin tyytyväinen. Työkaverit ovat mukavia ja lapset ihania.
Havahduin eräs päivä siihen tosiasiaan, että tällaiseen työpaikkaan minä aina opiskellessani toivoinkin päätyväni. Yksi unelma siis lisää toteutuneiden laatikkoon!


Syksyyn mahtui kuitenkin myös vastoinkäymisiä. Jouduin leikkaukseen, jossa oikeasta rinnastani poistettiin hyvänlaatuinen kasvain (fibroadenooma). Sain tuolloin viikon sairaslomaa ja koin huonoa omatuntoa siitä, vaikka en mitenkään olisi tikkeineni pystynyt nostelemaan töissä lapsia. Kaiken kukkuraksi sain parin viikon päästä leikkauksesta tiedon, että fibroadenooma ei ollutkaan siinä palasessa jonka he poistivat. Asiaa en siis saanut vieläkään pois päiväjärjestyksestä. Tässä alkuvuoden puolella minun pitäisi nyt sitten saada kutsu uuteen ultraääneen ja jos se adenooma siellä yhä on, niin leikataan uudestaan... ahdistavaa!

Siinäpä ne suurimmat kai sitten vuodelta 2010. Nyt vain kun tämän tekstin sain vihdoin valmiiksi niin huomaan, että vuosi on kyllä ollut itseasiassa enemmän kuin "ihan kiva"... huomattavasti enemmän! Eli tästä ajanhaaskaukselta tuntuvasta merkinnästä oli sittenkin jotain hyötyä! :P

Mainitaan nyt jotain vielä tästäkin vuodesta. Kesälomalla me matkustetaan Karin kanssa Japaniin! Rahaa ollaan säästetty jo jonkusen aikaa ja vähän katseltu mitä kaikkea siellä kannattaisi käydä katsomassa. Vinkkejä otetaan muuten vastaan! Tuon reissun lisäksi on tarkoitus vielä tässä alkuvuodesta käväistä jossain kylpylässä, kun syksyllä jouduttiin perumaan koko reissu tuon minun rintaleikkauksen takia...
Uudenvuodenlupauksia en taaskaan tehnyt, mutta päätin alkuviikosta kokeilla kahvittomuutta jonkun aikaa. Nyt on menossa vasta toinen päivä ilman tuota kirottua koukuttavaa litkua (teetä olen kyllä juonut), mutta tähän mennessä on ollut yllättävänkin helppoa. Mielessä kävi jopa jonkunlainen alkoholilakko, mutta katsotaan sitä sitten myöhemmin. ;D

Mutta tässäpä tämä taisi nyt sitten olla. Tällä erää en aio luvata koska seuraavan tekstin lykkään ilmoille, koska en lupaustani saa pidettyä kuitenkaan ja uskolliset lukijani (eli Kaisa) turhautuvat. Tack och adjö.

Muutama kirosana...

Lupaan huomenna oikeasti postata tuon lupaamani merkinnän... Se on valmiiksi kirjoitettuna kyllä jo, mutta kun tämä s**tanan p*ska Bloggeri alko temppuilla jotakin ja en jaksa nyt tapella tän kanssa...