Olin varannut tälle päivälle Porsamolle hammashoitoon ajan. Hammaskiveä oli kertynyt sen verran, että suosittelivat silloin joulukuussa jo, että tulisimme niitä poistattamaan. Käynti sai yllättävän käänteen, kun punnitsimme Porsamon. Raukkaparka painaa edelleen vain 2,9 kiloa vaikka ollaan nyt joulukuusta saakka annettu sille enemmän ruokaa. Lääkärin kanssa sitten sovittiin, että otetaan samalla kilpirauhasarvoista selvää. Porsamo sai rauhoittavaa ja nukahti pian silmät auki. Toinen yllätys tuli, kun hoitaja haki kissaa ja kysyi, että tulemmeko kahden tunnin päästä hakemaan vai soittavatko kun kissa herää? Edellisellä kerralla kun odotin odotushuoneessa toimenpiteen ajan. Tuntui jotenkin pahalle jättää edes pariksi tunniksi pieni sinne...
Kotiin päästessä alkoikin sitten armoton googlaus siitä, mitä se kilpirauhasen liikatoiminta nyt sitten käytännössä tarkoittaa... elinikäinen lääkitys, 2 kertaa päivässä. Kaksi kertaa päivässä tabletti kissalle, joka ei suostu syömään edes lempiherkkuunsa juustoon upotettuna matolääkettään... Olo oli melkoisen avuton. Ehdin jo luoda kauhukuvia päässäni ties mistä tuon parin tunnin aikana. Onneksi television katseleminen rauhoitti sen verran, että selvisin järjissäni siihen asti, että saatiin lähteä hakemaan kisulaista kotiin.
Olo helpottui heti, kun hoitaja kantoi koppaa odotustilaan ja kuului tuttu "Mauuuu!". Saatiin hoito-ohjeita, melkein 200 euron lasku ja soittoaika lääkärille viikon päähän (saadaan tulokset testeistä). Sinne asti eletään nyt sitten jännityksessä, mutta kun tuon kisulaisen kehräilyä kuuntelin ja olin puskettavana, päätin että olivat tulokset mitä tahansa niin kaikki tehdään, että kisu saisi olla meidän kanssa vielä monta vuotta mahdollisimman terveenä. Niin rakas tuo pieni karvakasa on. Rahaa sen terveyden hoitamiseen on mennyt tässä 2,5 vuoden aikana ihan tuhottomasti, mutta kaikki on ollut sen arvoista... ja on jatkossakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti