2 vuotta (ja 1 päivä) sitten minä istuin linja-autossa matkalla Jyväskylästä Tampereelle. Jännitti ihan kamalasti. Olin tulossa ensimmäistä kertaa käymään miehen luona, jonka olin paria kuukautta aiemmin "tavannut" internetissä. Koulukaverit olivat ihmeissään, että "miten sä uskallat mennä tolleen vaan sen luokse, kun et tiedä siitä mitään?!". Järjellä ajateltuna kai se niin olikin, mutta omassa päässä päällimmäisenä huolena oli se, että luistaisiko juttu yhtä hyvin livenä kuin messengerissä ja puhelimessa.
Hymy nousi väkisin huulille, kun linja-auto kaartoi Tampereen bussiasemalle ja bongasin Karin vastaantulleiden joukosta. Kuvia oltiin toki nähty toisistamme jo aiemmin ja kyllä se helpotus oli, kun huomasi että sen näköinen mies siellä oli vastassa kun pitikin, eikä 20 kiloa lihonut "ne kuvat oli muutaman vuoden takaisia"-tyylinen ratkaisu. ;)
Asemalta lähdettiin sitten vähän hiljaisissa tunnelmissa kävelemään kohti Karin kämppää. Matkalla katselin, että onpas tutun näköisiä maisemia, eikä mennyt kovinkaan kauaa kun tajusin, että ystäväni Ossi asuu Karista noin 2 minuutin kävelymatkan päässä.
Karin luona sitten vähän rentouduttiin jo ja juttua alkoi syntyä paremmin kuin matkalla... mahdollisesti myös viinilasillisten ansiosta. Kari teki meille jotain hyvää pastaruokaa, jonka jälkeen katsottiin uusin Batman elokuva The Dark Knight ja syötiin popkornia. Taisinpa siinä vaiheessa uskaltautua jo Karin kainaloonkin ensimmäistä kertaa. Seuraavana päivänä käytiin kävelyllä ympäri Kalevaa ja hengailtiin muutenkin aika rauhassa ja tutustuttiin. Sunnuntaina kotiin lähtiessä olin aivan myyty ja ihastunut. Minun onnekseni tunne oli molemminpuolinen, eikä kauaakaan mennyt kun nähtiin taas.
1,5 vuotta jouduttiin kuitenkin elelemään etäsuhteessa, kun minulla oli koulu kesken Jyväskylässä. Rahaa paloi ja kaikki vkloput suurinpiirtein meni siinä, että jompi kumpi reissasi tuota Jyväskylä-Tampere väliä. Sen arvoista se kuitenkin oli.
Heinäkuussa 2009 tuli yksi suurimmista testauspisteistä eteen, kun Kari lähti kuukaudeksi kaverinsa kanssa Etelä-Amerikkaan reissaamaan. Ikävä oli valtava eikä kyyneliltä ja huolehtimisiltakaan vältytty tietenkään. Ehjänä mies tuli kuitenkin onneksi takaisin ja tuossa vaiheessa alettiin puhua, että voisin mahdollisesti muuttaa valmistumisen jälkeen Karin luokse Porsamon kanssa.
2010 tammikuussa se sitten tapahtuikin ja Karin oveen ilmestyi toinenkin sukunimi. Sain sitten sijaisuuksia päiväkoteihin Tampereella ja niistä kerättyä sen verran rahaa, että huhtikuussa käytiin ensimmäistä kertaa ulkomailla yhdessä (minähän en silloin ollut vielä edes koskaan ollut lentokoneessa). Tuon Ayia Napan reissun lisäksi kävimme myös kesällä pyörähtämässä viikon verran Lontoossa ja Southamptonissa.
Paljon ollaan jo koettu, mutta toivottavasti meillä on vielä loppuelämämme aikaa kokea kaikkea hienoa lisää.... Yhdessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti