Sairaslomaviikon projekti

Jo pitkän aikaa tämä projekti on ollut tarkoitus toteuttaa, mutta en vaan ole jaksanut/mukamas ehtinyt. Nyt kun sairaslomaviikkoa tässä vietän, niin päätin vihdoin tekemisen puutteessa tarttua härkää sarvista.

Uteliaimmat ovatkin jo yrittäneet arvata mitä minä tuolla meidän taloyhtiön askarteluhuoneella oikein ramppaan. Noh, jännityksenne päättyy tänään, tässä ja nyt.

Tattadadaa. Olen maalannut ja hiukan uudistanut armaan isoveljeni koulussa tekemää kaappia. Koko ajan tietysti varoin etteivät rinnan tikit irtoa ja varotoimenpiteenä en esimerkiksi itse nostanut kaappia kertaakaan. Siinä auttoi Kari. Ohessa seuraa vaihe vaiheelta otettuja kuvia ja pientä selityksen tynkää.

Tässäpä kaappi siis alkuperäisessä kunnossaan. Tosin ehdin ottaa ovesta kahvan, saranat ja lukon pois ennenkuin tajusin ottaa kuvan. Niin ja tyhjensin myös kaapin päiväkirjoistani ja kirjeistäni. Mutta kuten näette, väri on aika kulahtanut ajan saatossa (maalattu aikoinaan kultaisella spraymaalilla) ja ovessa näkyy mm. vanhojen Suosikki-tarrojen rippeitä.

Ensimmäinen vaihe oli luonnollisesti siis irroittaa nuo tarrojen rippeet ovesta lastalla. (Karilla oli hirveen hauskaa, kun jouduin kysymään siltä, että "mikä se juttu oli millä irrotin ne tarrat"...) Yllättävän hyvin muuten lähtivät, niinkuin seuraava kuva todistaa.

Tarrojen irroittamisen jälkeen Kari kävi kantamassa kaapin meidän taloyhtiön askarteluhuoneeseen, jossa oli vähän helpompi työskennellä tämän projektin kanssa. Onneksi meillä on moinen huone olemassa. Tässä siis kaappi odottelee vielä hiomista.

Hiominen tehty. Joku hengityssuoja olis kyllä ollut ihan paikallaan. Niistelin kaks päivää nenästäni noita pölyjä. Mutta hyvin irtosi vanha spraymaali.

Tässä sitten kaappi on saanut pintaansa jo pari kerrosta valkoista huonekalumaalia. Maalasin kaapin suurimmaksi osaksi käyttäen pientä telaa, mutta vaikeampia kohtia piti vähän pensselilläkin sorkkia.

Eilen sain kaapin maalattua loppuun ja tänään Kari kantoi sen takaisin kotiin. Sitten piti ruuvailla uusi kahva oveen, saranat paikalleen ja tietenkin se tärkein: lukko. Tappelin ihan hetken aikaa tuon lukon kanssa... sanotaan vaikka näin, että ensi kerralla katson tarkemmin minkä kokoiset ruuvit kuuluu mihinkin.

Ja siinäpä se sitten. Loppusilauksena liimasin vielä kuumaliimalla tuohon oveen tuollaisen pari vuotta sitten askartelemani... jutun. Käyttötarkoitus kaapilla säilyi samana (ja niin oli tarkoituskin) ja se saa siis edelleen toimia päiväkirjojeni/kirjeideni "aarrearkkuna".

Lomaviikko loppumaisillaan...

... ja sairaslomaviikko aluillaan.

Aloitin loman viime viikon perjantaina parturikäynnillä. Anni taas värjäili ja leikkaili taidokkaasti hiukseni parempaan kuosiin. Kertaakaan en ole vielä tuolista noussut tyytymättömänä (sitä kertaa kauhulla odotellessa? ;D). Sitten ruuhkabussilla kotiin ja loppu ilta kuluikin sohvalla möllöttäessä ja laiskotellessa.

Lauantai meni sitten lähinnä illan Marja Tyrni resurrection pippaloihin valmistautuessa. Ehdimme toki välissä käydä kaupassa ja hakemassa tavarat pois Bonus-kirpparilta (70 euron edestä saatiin tällä kertaa myytyä). Pippalot olivat siis ainoastaan naaras-ihmisille ja pukukoodina mahdollisimman törkeä Marja Tyrni tyylinen neulepaita. Allekirjoittanut löysi omansa isin vaatekaapista. Yhteiskuvia näpsittiin, naurettiin, puhuttiin vakavia, juotiin, syötiin ja puhuttiin vähemmän vakavia. Lopuksi sitten tietysti vielä Tampereen kapakoihin kierrokselle. Ilta oli kyllä mitä mukavin ja oli kivaa tutustua vähän uusiinkin ihmisiin. Kiitokset vaan illan emännälle!

Sunnuntaina jahka krapulaltamme molemmat selvittiin (Kari oli siis jätkien kanssa liikenteessä) niin lähdettiin kohti Suolahtea ja siis minun vanhempieni huushollia. Siellä vietettiin sitten pari päivää. Ehdittiin käydä kaksoisveljen ja Emman kanssa kiertelemässä kirpputorilla Jyväskylässä ja Huojuvan Tornin metsästyksen lomassa myös Arnoldsilla herkuttelemassa. Tiistaina vielä ennen kotiinlähtöä piti myös käydä nauttimassa aurinkoisesta säästä ja tehtiin pieni kävelylenkki iskän ja äitin kanssa. Sitten kiireenvilkkaa kotiin katsomaan kuinka meidän pieni pörröinen perheenjäsen on pärjännyt (Karin veli kävi sitä ruokkimassa meidän poissaollessa).


Maanantaina saatiin muuten myös iloisia uutisia eläinlääkäriltä. Porsamon kilpirauhasarvot olivat laskeneet jo melkoisasti (167 -> 90). Normaaleissa lukemissa ei vielä olla, mutta nostettiin 1/4 tabletin verran annostusta ja otetaan uusi kontrolli taas muutaman viikon päästä. Sitten ollaan taas vähän viisaampia. Porsamo on kyllä alkanut jo vähän lihomaan ja on muutenkin terveemmän oloinen. Hieno kissa.

Mitäs muuta... no loman aikana ollaan ehditty myös vähän sisustaa uudelleen. Ostettiin uudet verhot työhuoneeseen, keittiöön ja olohuoneeseen, sekä matto työhuoneeseen ja keittiöön pöytäliina ja istuintyynyt. Tässä nyt aluksi kuva keittiön uudesta ilmeestä. Muista huoneista sitten myöhemmin jahka saadaan valmista.


Eilen käytiin syömässä Tiilikassa pekonisieni-pyttipannut, vuokrattiin elokuva Makuunista (The Joneses) ja ostettiin puolikiloa irtokarkkeja.

Toki ollaan jouduttu jännäämään myös Japanin tilannetta. Kauhistuttavaa mitä siellä on tapahtunut ja mitä kaikkea vielä ehtii tapahtua. Itsekkäästä näkökulmasta ollaan jännätty asiaa myös sen takia, että meidän oli tosiaan tarkoitus lähteä sinne lomailemaan kahdeksi viikoksi kesäkuussa ja tällä viikolla oli tarkoitus varata hostellit. Ymmärrettävästä syystä niitä ei olla nyt vielä varattu vaan seurataan tilannetta. Rahoja emme kuulemma lennoista voi takaisin saada muutakun siinä tapauksessa, jos Finnair peruu matkan. Harmittaa kovasti, mutta myös japanilaisten takia toivon, että siellä asiat selviäisivät mahdollisimman pian ja ihmiset pääsisivät rakentamaan arkea uudelleen.

Kaiken kaikkiaan meillä on ollut kyllä mukava lomaviikko, vaikka tänään olinkin tuossa fibroadenoma-leikkauksessa jälleen (siitä myöhemmin enemmän). Huomenna vielä mennään Karin porukoille kyläilemään ja Porsamo pääsee mukaan.
Nyt menen kurkkaamaan uuniin kuinka Karin tekemä naudanlihapata ja vuohenjuustoperunat jakselevat. Naminami.

Porsamo the Cat

Viime aikoina meidän pikku prinsessa, rouva kissa Porsamo, on aiheuttanut meille taas huolta ja surua. Tuntuu, että kun yhdestä ongelmasta sen kanssa pääsee ohi, niin on toinen jo väijymässä nurkan takana... Pari viikkoa sitten oli ripulointia, jota hoidettiin maitohappobakteereilla ja lisänesteytyksellä ettei neiti kuivu. Viime viikolla torstaina ja perjantaina oksenneltiin kaikki ruuat pihalle uskomattoman pahannäköisesti... useita kertoja peräkkäin kunnes vatsa oli varmaan aivan tyhjä. Ruoka luojan kiitos maistui ja sen mukana saatiin taas menemään nestettä... pahoinvointilääkkeen (joita oli jäänyt joululta) ja helposti sulavien ruokien avulla saatiin kisu kuntoon.

Eilen sitten oli Porsamolle kauhunpaikka, kun piti mennä taas eläinlääkäriin ottamaan kontrolliverikoe, jotta nähdään sopiiko kilpirauhaslääke varmasti ja onko mitään parannusta havaittavissa. Verenpaineet olivat ainakin uskomattoman kovat (sanoi eläinlääkäri)... ja kyllä ne tuntuivat olevankin, kun verta putkeen otettaessa sitä suorastaan suihkusi ympäriinsä. Tulokset saadaan ensi viikon maanantaina ja suurella todennäköisyydellä annostusta nostetaan.

Tänään sitten työpäivän aikana sain viestin Karilta, että neiti oli taas ripuloinut ja heti sen jälkeen oksentanut... Mietin ensimmäistä kertaa sitä, missä raja kulkee... koska on aika antaa toisen vaan mennä. Koska se kärsii liikaa kaikesta tästä. Ihan varmasti kaikkeni teen, että tuo pieni saataisiin kuntoon ja lihomaan entisiin mittoihin. Välillä vaan tuntuu, ettei sekään riitä. Olen varmaan vain kärsimätön noiden lääkkeiden kanssa. Tiedän etteivät ne heti ala vaikuttaa, mutta en vaan malttaisi odottaa että näkyisi edes jotain tuloksia. Tai ainakin, että tuo ripulointi ja oksentelu loppuisi. Tai olisi edes varmuus, että ne johtuvat tuosta kilpirauhasen liikatoiminnasta tai lääkityksen aloittamisesta, ettei taustalla ole sitten vielä jotain muuta.

Odottavaisin mielin ja toivoen samalla parasta jäädään odottamaan miten kisulaisen käy...

Onko pakko jos ei taho?

Saapa nähdä millaisen tekstin nyt saan aikaiseksi... olen nimittäin huomannut, että inspiraation ollessa miinuksen puolella, kirjoittelen surkeimmat blogimerkinnät. Eihän näiden mitään kaunokirjallisuutta ole tarkoitus ollakaan, mutta tarkoitan lähinnä että inspiksen puuttuessa hypin asiasta toiseen enkä tosiaankaan jaksa välittää edes oikeinkirjoituksesta. Noh, let's give it a try enivei.

Paljon on taas ehtinyt tapahtua. Isoveljen 40v synttäreitä käytiin juhlimassa kotopuolessa Suolahdessa pari viikkoa takaperin ja mukavat juhlat olivatkin! Meillä on kyllä maailman mukavin perhe, vaikka itse kehunkin.


Viime viikonloppuna sitten päätin sortua ja ostin wowiin (World Of Warcraft) peliaikaa pitkästä aikaa. Kari kun oli lauantain kungfu-leirillä ja minulla oli koko päivä aikaa itselleni. Oli niin kovin rentouttavaa laittaa aivot narikkaan, hyppiä pitkin Eastern Kingdomsia questeja tehden ja juoda siinä sivussa olutta. Päälläkin minulla oli nuhjaantuneet kotihousut, ylisuuri villapaita ja nukkaiset villasukat. Tukastakin olisi varmaan saanut sen verran rasvaa irti, että olisi leivän voidellut. Seksykästä, niin kovin seksykästä. :P

Sunnuntaina sitten tosin jouduin vähän skarppaamaan, laittamaan hiukset kuntoon ja pakkelia naamaan, kun käytiin Karin kanssa "treffeillä". Käytiin katsomassa Jack Blackin uusin elokuva Gulliverin matkat, joka oli ihan ok. Varmasti olisi ollut tosin hauskempi, jos se olisi ollut enemmän suunnattu aikuisille. Läpänderi kun ei voinut tietenkään olla ihan niin perus Jack Blackia, kun olisi voinut olla, kun ikärajaksi oli lätkäisty 7. Elokuvan jälkeen käytiin vielä syömässä Pancho Villassa.

Ai niin! Ja siitä Porsamon hommasta; rouva kissa sai nyt sitten diagnoosikseen kilpirauhasen liikatoiminnan. Enpä osannut/osaa asiaa sen kummemmin surra, kun on niin kovin yleinen sairaus vanhemmilla kissoilla. Lääkkeitä kisulainen saa nyt sitten loppuelämänsä ajan kaksi kertaa päivässä ja niiden avulla jaksaa toivottavasti vielä monta vuotta kehräillä meidän iloksemme. Ensi maanantaina on taas mentävä lääkärille, että saavat otettua kontrolliverikokeen, jotta nähdään kuinka lääke on lähtenyt vaikuttamaan, vai täytyykö nostaa annostusta tai mahdollisesti keksiä vallan jokin muu ratkaisu... se toki hieman jännittää.

Tämä viikko onkin mennyt aika leppoisissa merkeissä töissä, kun suuri osa lapsista viettää hiihtolomaansa. Itsellä olisi vielä tehtävänä 7 työpäivää ennen omaa hiihtolomaa. Viikon verran saan olla lomalla ja siihen heti perään viikon sairaslomalla. Rintaa kun leikellään taas minun lomaviikkoni aikana ja tikkien irtoamisvaaran vuoksi on viikko oltava nostelematta muksuja. En varsinaisesti odota tuota leikkausta innolla, mutta olisihan se aivan mahtavaa VIHDOIN saada piste tälle hullunmyllylle.

Mutta nytpä taidan röllähtää sohvan nurkkaan ja katsoa itku silmässä muutaman Kadonneen Jäljillä-jakson. Tack och adjö.